Tietoa kisoista ja agilitystä

Agility on ihmisen ja koiran yhteistyötä

Agilityn ideana on, että ihmisen ohjaama koira suorittaa ennalta määritetyn esteradan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Ohjaaja käyttää ääntään ja kehonsa liikkeitä koskettamatta koiraa ja esteitä. Lajissa voi kilpailla tai sitä voi harrastaa ihan vain omaksi ja koiran iloksi.

Suomessa agilityä harrastaa useita tuhansia ihmisiä, maailmalla kymmeniä tuhansia. Vuonna 2008 kilpailusuorituksia tehtiin Suomessa lähes 66 000, mikä tarkoitti noin 9000 starttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Suomen mestaruuskisoissa kisaa vuosittain lajin kilpailullinen kärki. Lauantaina 19.6.2010 kilpaillaan kolmessa kokoluokassa joukkueiden Suomen mestaruuksista. Jokaisessa kokoluokassa jaetaan oma mestaruus. Joukkueissa on 4 koiraa, joista 3 parhaan yhteistulos on joukkueen tulos.

Jokaisen kokoluokan yksilömestaruudet ratkaistaan sunnuntaina 20.6.2010 hyppy- ja agilityradan yhteistuloksella. Odotettavissa on tiukkaa taistelua suositun koiraurheilulajin vuoden päätapahtumassa.

Lisätietoja

Kilpailujen projektipäällikkö
Outi Nuotio
outi(at)hskh.net
Puh. 050 581 3911

Lehdistövastaava
Anu Korhonen
anu.korhonen(at)halton.com
Puh. 040 5016209

Lajiesite

 

Uutiset

Lehdistötiedote 20.6.2010
Maxien voitto HAU:n Sari Vähäniitylle ja Iirolle


Lehdistötiedote 20.6.2010
Aki Korhonen ja Kay minien voittoon


Lehdistötiedote 20.6.2010
Medeissä kolmas peräkkäinen voitto Jari Suomalaiselle ja Frodolle

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Medien SM -finaalin ratapiirros  / Minien SM - finaalin ratapiirros

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Mikko Aaltonen ja Sky hyppyradan jälkeen maxien kärjessä

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Tikkurilassa kisataan hyvällä fiiliksellä 



Lehdistötiedote 20.6.2010
Medien karsintaradan ratapiirros

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Maxien karsintaradan ratapiirros 

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Myös medien kilpailu pyörähtänyt käyntiin

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Maxien yksilökisan ennakkotunnelmia 



Lehdistötiedote 20.6.2010
Minien hyppyradan ratapiirros julkaistu


Lehdistötiedote 20.6.2010
Sunnuntain yksilökilpailut alkamassa

 

Lehdistötiedote 20.6.2010
Joukkuemestaruudet ratkesivat lauantaina

 

Lehdistötiedote 19.6.2010
HAU kruunattiin seuramestariksi

 

Lehdistötiedote 19.6.2010
Hiiden Haukut nappasi yllätyksellisen medien kisan voiton 

 

Lehdistötiedote 19.6.2010
Minien joukkuemestaruus Helsingin Agilityurheilijoille

 

Lehdistötiedote 19.6.2010
Border Agility Team voitti maxien joukkuemestaruuden



Lehdistötiedote 19.6.2010
Antti Lindtman avasi Vantaan SM -kilpailut



Lehdistötiedote 19.6.2010
Järjestävä seura HSKH medien joukkuekisan kärjessä


Lehdistötiedote 19.6.2010:
Perjantain kilpailujen ja joukkueiden SM -kilpailujen ratapiirrokset julkaistu 

 

Lehdistötiedote19.6.2010
Suomen mestaruuskilpailut ovat alkaneet Tikkurilan Urheilupuistossa 

 

Lehdistötiedote 18.6.2010
LAWille kolmoisvoitto perjantain iltakisassa

 

Lehdistötiedote 18.6.2010
Kaikki valmiina agilityn SM -kilpailuihin

 

Lehdistötiedote 16.6.2010
Taneli Ikäheimo ja Pantse tavoittelevat agilityn Suomen mestaruutta


Lehdistötiedote 9.6.2010
Vantaalla järjestettävistä Agilityn SM-kilpailuista tulossa kautta aikojen suurimmat

 

Lehdistötiedote 3.6.2010
Kasvavan koiraurheilulajin agilityn Suomen mestaruuksista kisataan kesäkuussa Vantaalla

 

Uutinen 20.5.2010
Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Lindtman Agilityn SM-kisojen suojelijaksi